maanantai 30. heinäkuuta 2012

Angry Birds

Pääsin tekemään ensimmäistä kertaa Angry Birds kakkua. :D Ystäväni poika täytti 5 vuotta ja hänen toiveenaan oli vihaiset linnut. Koska oma poikani täytti samoihin aikoihin 3 vuotta, ajattelin tehdä myös hänellekin samantyylisen kakun. Eli tämä neliskanttinen kakku oli meijän Eerolle. Sisällä kakussa oli toisessa välissä tuosta meidän lähimetsästä poimittuja hilloja ja rahka-kermaseosta, ja koska niitä lakkoja ei sieltä mettästä niin paljoa löytynyt, että ois riittäny koko kakkuun, niin laitoin toiseen väliin sitten mansikoita ja rahkakermaa. :) Kakun kostutin Angry Birds limpparilla. Päällinen on vaahtismassaa, jonka alla voisokerikreemi. Koristeet sokerimassaa ja marsipaania. Nuo hökkelit kokosin suolatikuista ja lisäksi käytin valkosuklaatikkuja. Kakun reunoille laitoin suklaarusinoita "kiviksi."




Tämä kakku meni ystäväni pojalle ja sisällä kakussa oli tuoreita mansikoita ja vadelmamoussea. Päällinen tässäkin vaahtokarkinmakuista massaa ja koristeet marsipaania ja vaahtismassaa. Lisäksi koristeluun käytin Royal-suklaata sekä Suffeli Puffi-suklaata.





Anniina Balleriina

Tällaisen kakun sai eräs pieni tyttö synttäripäivänään. Kakun välissä banaania ja persikkaa sekä vispikermaa. Päällä vaniljanmakuista kaulintamassaa ja reunoilla vispikerma.











Crocs tossujen ohje ja kaavat


Kaavat

 
Leikkaa kaavojen avulla sokerimassasta tossujen pohjan osat, toinen tietenkin peilikuvana. Paina valkosipulipuristimella kuviointi tossujen kantapään kohdalle.

Muotoile tossujen sivut.

Leikkaa tossujen kärkiosat kaavojen avulla.

Tee kuviointia kärkiosan yläpäähän ja paina pillillä tai muulla vastaavalla reikiä sokerimassalevyyn.

Käännä kärkiosa nurinpäin ja muotoile reunaa kuperaksi.

Sivele reunoille syötävää liimaa.

Asettele kärkiosa varovasti tossun pohjaosan päälle.

Leikkaa sokerimassasta remmiosa, johon voit myös tehdä halutessasi kuviointia. Liimaa remmi paikoilleen ja jos haluat, voit laittaa remmin ja pohjan väliin esim. foliota, jotta remmi kuivuu sopivaan asentoon. Lopuksi tee napit mustasta massasta tai marsipaanista ja liimaa ne paikoilleen.









Littlest Pet Shop -kakku


 Tämän kakun tein tyttärelleni kesäkuussa, kun hän täytti 7 vuotta. Petsit on nykyään lempparileluja, joten siitä se idea sitten lähti. :D

Koristeissa käytin taas vaahtismassaa ja marsipaania, kakun pinta on vaniljanmakuista kaulintamassaa. Puihin laitoin tueksi tikkaritikut, joiden avulla sain ne myös upotettua kakkuun ja pysymään pystyssä. Hiekan tein keksinmurusta. Täytteenä kakussa oli tuoreita mansikoita ja vadelmamoussea.








sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Ihmisen anatomiaa.. ;)

Tämä kikkeli on tehty kaupasta ostetusta kääretortusta, jonka muotoilin ja päällystin vaahtokarkinmakuisella massalla. Pintaa sävyttelin lopuksi vähän tomuväreillä. Heh, ja uskokaa tai älkää, mut tää meni lahjaksi mieheni mummolle, joka täytti 60v! :D


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kamera-kakku


Sain vieraakseni toimittajan Forum24-lehdestä. Haastattelua varten leivoin kakun, jonka aiheeksi valitsin pienen mietinnän jälkeen, minkäpäs muunkaan kuin kameran. :D Lisäksi tein Forum24-logon.

Kakun kuorrutin vaahtokarkinmakuisella massalla ja kamera on tehty vaahtismassasta ja marsipaanista. Logon maalasin pastaväreillä vaahtokarkkimassalle. Kakussa täytteenä oli mansikkarahkaa ja tuoreita mansikoita. 

Jutun nettiversion löydät täältä: http://www.forum24.fi/uutiset/kakkumaan-kuningatar





Tämä kuva on kopioitu Forumin sivuilta, koska harmikseni en itse muistanut ottaa kuvaa valmiista kakusta.








Barbapapa ylioppilas

 Sain kivan tehtävän kun minua pyydettiin tekemään koriste, jossa olisi vaaleanpunainen Barbapapa ylioppilaslakki päässään. :) Lisäksi toivottiin turkoosin värisiä kukkasia. Koristeen tein osaksi vaahtismassasta ja osin marsipaanista. Reunalle laitoin kiertämään helminauhan kultaisista sokerihelmistä. Kukkia viimeistelin vielä pronssilla kimalletomuvärillä.





torstai 26. heinäkuuta 2012

Super Mario

Super Mario koristeet, joista toinen meni tuttavan pojan synttärikakkuun ja toinen matkasi postin mukana entisen naapurini tyttären syntymäpäiväkakkua koristamaan. :)







keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Crocs-kakku


Mummelille viemisiksi tein tämän kakun. Koristeet ja kakunpäällinen ovat kokonaisuudessaan vaahtokarkinmakuista massaa. Sisältä löytyi neljän munan vaalea kakkupohja jonka täytteenä persikkaa, banskua ja kuningatarrahkaa.















Hello Kitty

Tässäpä muutama HelloKitty koriste. 
Koristeet ovat osaksi marsipaania ja osaksi sokerimassaa.








sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kalasaalis :D

Juhannusta juhlistettiin meillä tällä kertaa tämmösellä kakulla, joka sai täytteekseen mansikoita ja limemoussea. Päällinen on harmaaksi värjättyä vaahtismassaa. Jätin värin tuommoseksi epätasaseksi, jotta muistuttais vähä enemmän rantakiveä. :D Harmittaa, kun näissä kuvissa ei oikein tuon kiven muodot pääse oikeuksiinsa, jotenki eivät erotu kuvasta. :/ Koristeisiin käytin marsipaania ja vaahtismassaa, sekä tomuvärejä ja kimalletomuvärejä. Rantahiekaksi nakkelin murskattua keksiä.











perjantai 20. heinäkuuta 2012

Pyllykakku :D

Tämä muhkea pylly lähti iskän kahvipöydän piristykseksi. ;) Pepun täytteenä oli tällä kertaa valkosuklaa-vaniljamoussea sekä appelsiinimousse. Päällisen tein sekoittamalla punaista ja keltaista marsipaania valkoiseen kaulintamassaan. Stringit on tehty mustasta marsipaanista.  Olisin niin halunnut tehdä oikein sellaset seksikkäät pitsiröyhelö-stringit, vaan taitaa olla mahdottomuus yrittää käsin saada sellasta aikaseksi. :( Noiden "pitsi"kukkien keskelle laitoin vielä koristeeksi tollaset pehmeät sokerihelmet.











keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Hampurilaista kakkuna :D

Tarjolla on tällä kertaa hampurilaista, joka sisältää kolmen munan vaalean kakkupohjan, jonka täytteenä vadelmamoussea valkosuklaapaloilla. Päällinen on jälleen vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa, salaatti marsipaania ja juusto kaulintamassaa. Ketsupin sekoittelin mansikkatomusokerista ja vedestä, sekä punaisesta pastaväristä.  Hampparin pinnalle sipaisin vielä tomuväriä antamaan eloisuutta.







Barbie Princess

Vapun kunniaksi meillä herkuteltiin tällaisella Barbie Princess kakulla. Neitokaisen helmojen alta löytyi kaksi kolmen munan vaaleaa kakkupohjaa tuoreilla mansikoilla ja mansikkamoussella täytettynä. Päällä vaahtokarkkimassa. Kostutus banaanilimpparilla.











Teenage Mutant Ninja Turtles

Rakas pikkuveljeni on ihan hillitön Turtles-fani, joten tottakai hänen täytyi saada syntymäpäivänään Turtles-kakku. :) Päällinen vaniljanmakuista kaulintamassaa ja sisällä persikkaa ja mansikkarahkaa. Koristeet ovat osaksi kaulintamassaa ja osaksi marsipaania. Aseiden sisällä on pätkät spagettia tukena. Pizzoihin levitin pastaväriä tomaattikastikkeeksi ja raastoin sokerimassasta "juustoa" päälle. :)



















Peikkolapset kärpässienen alla

Tämä koriste pääsi viime syksynä meijän Einon kastekakun päälle. Koriste on osaksi vaahtokarkinmakuista massaa ja osaksi marsipaania. Halusin tehdä koristeeseen kaikki meidän peikkolapset <3 Joten siitä tuli melko iso, halkaisijaltaan n. 25cm. :)