sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Siivoojan koriste

Minua pyydettiin tekemään siivousaiheinen koriste kakun päälle laitettavaksi. Tällaisen sain aikaiseksi. Koriste on karkkimassaa ja marsipaania, lisäksi mopin varsi on maalattu tällaisella hopeamaalilla. Tuo väri oli mielestäni vähän vaalean siniseen vivahtava vaikka sen piti olla vaalean hopean värinen. Keksin kuitenkin sekoittaa väriin hieman mustaa jauheväriä, jolla pystyy hyvin tuunaamaan väristä sen sävyisen kuin haluaa. :) Ruusut on tehty kahdesta erisävyisestä vaaleanpunaisesta, niin että ruusun keskustassa on käytetty tummempaa ja reunimmaisissa terälehdissä vaaleampaa massaa. Ruusun lehtiin tomutin myös vähän vihreää tomuväriä.







3 kommenttia: